Tervetuloa Vihteljärven Metsästysseuran sivuille!
Tervehdys Vihteljärven Metsästysseuran metsästäjät ja maanomistajat
Kesä on kääntymässä syksyyn ja uusi jahtikausi käynnistyy vähitellen koko laajuudessaan.
Metsästykseen liittyvän ohjeistuksen saat vuosimaksun yhteydessä ja ne löytyvät myös seuran nettisivujen osiosta jäsentiedotteet 2024.
Metsästyskausi alkoi perinteisesti kyyhkynmetsästyksellä, muistakaa hankkia luvat maanomistajilta, jos aiotte metsästää puimattomilla pelloilla. Tänäkin vuonna metsäkanalintujen luvat tulevat riistakeskuksesta vasta syyskuun alkupuolella. Hirvi- ja peuralupien määrä on tänäkin vuonna pysynyt entisten vuosien tasolla. Metsästyksen johtajana on tänä vuonna hirviporukassa Juha Raitinpää ja peuraporukassa Jussi Mukkala.
Pienpetojen, erityisesti supikoiran ja minkin, metsästys on parasta riistanhoitotyötä. Järjestämme myös tulevalle metsästyskaudelle pienpetokilpailun. Viime kauden kokonaispienpetosaalis kilpailuun ilmoittautuneiden osalta oli noin 80 kpl. Runsaammin pienpetoja poisti jälleen kerran Jukka-Pekka Kauppi. Kiitokset jälleen J-P:lle!
Tänä vuonna olemme saaneet uusia jäseniä seuraan mukavasti, jäsenmäärä kokonaisuudessaan on noin 160 henkilöä. Muistakaa päivittää Metso -rekisteriin tietonne, erityisesti sähköpostisoitteenne. Tällöin saatte Metsästäjäliiton tiedotteet ja seuran lupamaksut suoraan sähköpostiinne. Helpotetaan näin sihteerin
työtä laskujen lähettämiseen liittyen.
Maanomistajat mahdollistavat harrastuksemme, muistakaa se, kun liikutte tiestöllä autoilla. Jos jää jälkiä, niin ne on hyvä korjata ja tarvittaessa ilmoittaa maanomistajalle tapahtuneesta. Samoin huomioikaa asutus ja niiden lähellä metsästäminen, mieluummin reilusti kauempana.
Ammuntojen osalta kilpailut ovat tälle syksylle vielä edessä, kilpailukalenterit löytyvät tämän sivuston ampumakilpailut osiosta.
Suoria luoteja ja kuumia piippuja tulevalle jahtikaudelle….
Tero Mäenpää
Puheenjohtaja
0500 763871
Uusimmat päivitykset:
23.9.2024
13.8.2024
17.7.2024
13.7.2024
14.5.2024
Laskuri: 57207